Tuomo Rainio: Possible object, act II
2.–18.9.2016
Titanikissa kaksi näyttelyä yhtäaikaa. Tervetuloa avajaisiin torstaina 1.9. klo 18–20!
Tuomo Rainion näyttelyn lähtökohtana toimivat eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten taidemuseoiden avoimet kuvatietokannat. Viime vuosina kasvava määrä instituutioita on avannut tuottamansa datan vapaaseen käyttöön. Miljoonia teoksia on valokuvattu, dokumentoitu ja talletettu. Hyvässä tarkoituksessa tehdystä työstä on syntynyt kuvavirta, jossa taideteos näyttäytyy osana benjaminilaisen auran rappion yhä kehittyneempää ja syvempää hajaannusta.
Historialliset esineet ja taideteokset näyttäytyvät valokuvissa ikään kuin ne olisi valokuvattu juuri sellaisena kuin ne ovat. Paradoksaalisesti tällainen kuvan läpinäkyvyyden aika vaikuttaa kuitenkin olevan ohi. Näyttelyn teoksissa kuvatut kohteet ilmenevät pikemminkin kuin sumean lasin läpi nähtynä – materialisoituneina. Mekaanisen jäljentämisen aikakauden todellisuus kääntyy päälaelleen, kun teosobjektista tulee vain osa virtuaalisen teoksen representaatiota.
Teos on kuin mahdollinen kohde, possible object, jonka oleminen häilyy määrittelyn rajalla. Teos ilmentää varianssia; se on yksinäinen olento väljästi hahmottuvassa teosten joukossa. Siinä missä tieto usein näyttäytyy meille jonakin ennakoitavana, muuttumattomana, paikkaansa pitävän hypoteesin todistuksena, tarjoaa teos todisteen ainutkertaisesta tapahtumasta. Millainen kohde on digitaalinen kuva? Mitä oikeastaan katsomme kohdatessamme digitaalisen kuvapinnan?
Tuomo Rainio on käsitellyt digitaalikuvaa ja sen suhdetta kääntämiseen laajemmin artikkelissa, joka sisältyy Titanik-gallerian julkaisuun. Digitaalisuus merkitsee Rainiolle jatkuvaa kätkeytymisen ja ilmenemisen vuorottelua. Digitaalikuva ilmenee käännöksenä tallennetusta datasta, mutta samalla itse data kätkeytyy.
Näyttelyssä digitaalinen kuva kohdataan kuin mahdollinen kohde kuvassa. Kuva ei kerro meille mitään itse kohteesta, vaan ainoastaan osoittaa sitä kohti. Samaan tapaan digitaalinen kuva osoittaa kohti dataa, joka ei ole kokemusmaailmamme tavoitettavissa. Rainio kuvailee omaa taiteellista työtään käännöstyönä, joka on kamppailua esiintuomisen ja kätkemisen välillä. Tähän välitilaan asettuu loputon kohina. Se on mahdollisten kuvien avaruutta, jossa kaikki signaalit havaitaan aina suhteessa kohinaan.
Kääntäminen ei kuitenkaan ole ainoastaan taiteellisen työskentelyn analogia, vaan liittyy teoksen katsomiseen yleisesti. Useisiin Rainion teoksiin sisältyvä tietokoneohjelmointi on osa työn käsitteellistä sisältöä. Ideat ovat ikään kuin kirjoitettuina kuvien rakenteisiin, jolloin teoksissa yhdistyy kuvan katsomisen ja kuvan rakenteiden lukemisen samanaikaisuus. Ja lopulta: niin kuin kielenkääntäjä työskentelee tekstien yhteensovittamattomuuden kanssa, selvittävät teokset katkosta kuvallisten ja käsitteellisten rekisterien välillä.
Tuomo Rainio (s.1983) työskentelee valokuva- video- ja installaatiotaiteen parissa yhdistäen teoksissaan usein käsitteellisen lähtökohdan ja digitaalisen tekniikan ilmaisumahdollisuudet. Rainio on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2011. Rainio palkittiin vuonna 2008 European Month of Photography –palkinnolla ja vuonna 2015 Suomen Taideyhdistys myönsi hänelle Dukaatti-palkinnon.
