Maalaus valtaa Titanikin, kun Miina Pohjolainen ja Jaana Saarikoski toteuttavat galleriaan kaksiviikkoisen tilallisen yhteismaalauksen. Teos muotoutuu päivä päivältä näyttelyn edetessä; valkoiset seinäpinnat muuttuvat maalauspohjaksi ja galleriatila maalaukseksi, jonka sisään katsoja voi astua.
Pohjolainen ja Saarikoski lähestyvät maalaamista paikkasidonnaisesta näkökulmasta ottaen maalaustyössä huomioon galleriatilassa jo valmiiksi olevat elementit. Maalaaminen tapahtuu siis tilan ehdoilla. Saavuttaakseenparhaan mahdollisen kosketuksen tilan kanssa Pohjolainen ja Saarikoski asuvat galleriassa näyttelyn ajan.
Taidemaalarin työ on usein yksinäistä puurtamista työhuoneella. Pohjolainen ja Saarikoski haluavat yhdistää tietonsa ja taitonsa, ja käydä vuoropuhelua maalaten. Yhdessä maalaaminen vaatii kykyä kommunikoida sekä sanoin että siveltimen vedoin. Se, kantaako yhteistyö hedelmää, ja millaiseksi maalaukseksi Titanik-galleria lopulta muotoutuu, selviää toukokuun puolivälissä näyttelyn lopettajaisissa.
Teos on mahdollista kohdata kahdella tavalla. Saarikoski ja Pohjolainen työskentelevät paikan päällä joka päivä noin klo 16-18 jolloin yleisön on mahdollista seurata taiteilijoiden yhteistyötä tilassa. Muina aukioloaikoina näyttelyyn voi tutustua perinteiseen tapaan ilman taiteilijoiden läsnäoloa ja katsoa teosta puhtaasti maalauksena. Työn edistymistä ja vaiheita voi seurata myös nettisivuilta: www.pieninmahdollinensensa
Pohjolainen ja Saarikoski valmistuvat tänä keväänä Turun AMK:n Taideakatemiasta kuvataiteilijoiksi. Kummallakin opintojen pääaineena on ollut maalaus. Pohjolainen (s.1989) on aiemmin osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että Islannissa. Saarikosken (s. 1987) töitä on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja Irlannissa. Aiemmin Pohjolainen ja Saarikoski ovat tehneet yhteistyötä mm. improvisaatiomusiikkia soittavan polkuharmoniduon Miinakoirajaanan puitteissa.
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin to 25.4. klo 18! Lopettajaisia vietetään lauantaina 11.5. klo 18. Taiteilijoiden yhteistyöskentelyä voi seurata näyttelyn aikana ti-su klo 16-18.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Saarikoski, 040 8481087, jaanasaarikoski@gmail.com
Miina Pohjolainen, 050 4903020, miinampohjolainen@gmail.co
Valtteri Virtanen, galleria- ja residenssikoordinaattori, 045 8998772, info@titanik.fi
Turun Taideakatemian vuonna 2013 valmistuvien blogi:
www.valmistuvat2013.blogsp