Loppusuora
Anu Tuomi
Text by Kristian Blomberg
Ylimääräytynyt nykyisyys
imee huomisen mahdollisuudet.
*
Ehkä sen voi ymmärtää samoin
kuin puheen kuulemisen:
kuinka se on lähes mahdoton vaatimus
että kuulisi puheen vain ääninä, abstraktiona.
*
Niin kuin maisemassa on magneettiaalloista
ja infrapunasta koostuva toinen.
*
Ja sitten meillä on nämä värit.
Eikä ole lainkaan mahdotonta nähdä maailmaa
abstraktiona.
*
Ja sitten meillä on tämä kirjoitus.
Kirjoitus sijaitsee
taustavalaistun näytön avaruudessa
tai paperilla
mutta kuitenkin tässä
*
Sillä on väliä
miten tähän on tultu
jos tämä on loppusuora.
*
Jos tämä on loppusuora,
se on yksityinen
ja Anu Tuomen.
Mutta jokin aavemainen –
kenties väreistä kieleen vuotava ymmärrys –
tekee siitä monikollisen.
*
(ehkä loppusointu vertautuu väriin,
mahdollisuuteen
kulkea epäsuoraan)
*
Jos teoksemme voidaan purkaa,
nimetä uudelleen ja jatkaa
vuosikymmen sitten pysähtynyttä;
jos loppusuora paljastaa
että teostemme tapa olla
onkin olla
aina
lopullisesti
kesken
mitä
tai mikä
voi kehystää?
*
Voin sanoa nähneeni
miten muodot irtoavat ja ajelehtivat
ja miten kuvataiteilija ikääntyy
omakuvissaan
eri tavoin
kuin vuosiluvuissa.
*
Voin sanoa nähneeni
miten väri muodostaa loppusointuja
ajassa
*
ja nyt se kaikki on asettunut minuun: se
miten materiaalien ja leikkausten virtausdynamiikka –
haluaisin korvata tämän sanaleikin
mutta olen voimaton sen käsitteelliselle tarkkuudelle –
muodostaa vanhenemiseen akanvirtoja.
*
(akanvirta on nesteen tai kaasun virtausdynamiikkaan muodostuva pyörre. Toisinaan se voi liikkua päävirtaan nähden päinvastaiseen suuntaan pitkäänkin, jopa vuosien läpi)
*
Jos tarkkailee kasvoja
yksityiskohta kerrallaan
piirtäen
niistä paljastuu, paljastuu, enemmän informaatiota
kuin kasvoissa joita vain –
tai joita kamera katsoo
*
Toisin sanoen:
kasvoilla, joita piirretään
esiintyy enemmän vanhenemisen merkkejä
kuin kasvoilla,
kuin vuosikymmeniä myöhemmin.
*
Anu Tuomi leikkaa näitä jälkiä
ymmärrykseen.
*
Ehkä kuitenkin ymmärrän jotain
että entä jos mikään ei määräytyisikään
yli,
mikään ylimääräinen ei vuotaisi huomiseen?
*
Eikö olisi kaunista kulkea loppuun
sommitellen kuvia
yhä uudestaan sommitellen
kun leikkausviivasta häviää
terän vaellusreitiltä
aina hieman
kunnes ei ole mitä sommitella –
Kristian Blomberg on kirjoittanut tekstin vierailtuaan Anu Tuomen Loppusuora -näyttelyssä. Lue lisää näyttelystä.
Teksti on toinen osa vuoden 2022 TITANIK julkaisua, joka toteutetaan uudessa muodossa. Kokeellisia kirjoittajia pyydetään tuottamaan teksti, joka resonoi kunkin näyttelyn kanssa. Tekstit julkaistaan näyttelyn aikana Titanikin nettisivuilla ja koottuna vuoden lopussa painettavana kirjasena. Sarjan ensimmäisen, Anna Tahkolan kirjoittama, tekstin voi lukea täältä.
+++++
Kristian Blomberg wrote the text after visiting Anu Tuomi’s Final Stretch exhibition. More info.
This text is the second contribution to this year’s TITANIK publication. Authors working with various forms of experimental writing are invited to produce a text responding to each exhibition. The contributions will be published on the website during the show, and later on as a booklet. Here you can read the first contribution by Anna Tahkola.
