Kertooko muistokirjoitus oikeasti eletystä elämästä vai onko se tiettyyn sapluunaan maalattu kuvaus ajan “oikeasta” tavasta elää ja kirjoittaa?
Näyttelyn lähtökohtana ovat tiettyjen suomalaisten taiteilijoden, kuten Isa Aspin, Eeva-Liisa Mannerin ja Tove Janssonin, muistokirjoitukset, jotka on julkaistu sanomalehdissä 1800-2000-luvuilla. Mitä ja miten muistokirjoituksissa kerrotaan kuolleen taiteilijan yksityiselämästä? Mitä voi lukea aikakauden mukaisen muistokirjoituskaavan ja konventioiden takaa, rivien välistä ja vastakarvaan tulkiten? Onko muistokirjoituksia tutkimalla mahdollista kyseenalaistaa kaikenkattavaa heteronormia ja taiteilijan itsestään selvää heteroseksuaalisuutta?
Poliittisena taiteilijana olen kiinnostunut keinoista tehdä näkyväksi ja kyseenalaistaa erilaisia valtarakenteita, normeja ja itsestään selvänä pidettyjä toimintamalleja. Kuinka pieni muutos tuttujen asioiden toistamisessa taiteen keinoin voi asettaa ilmeisenä ja luonnollisena pidetyn uuteen, kyseenalaistavaan ja rakenteita purkavaan valoon?
Olen kopioinut jokaisesta muistokirjoituksesta yksityiselämän kannalta olennaiset katkelmat leveisiin sanomalehtipaperirulliin – olen siis säilyttänyt alkuperäisestä tekstin fontteineen sekä sanomalehtipaperimateriaalin. Muuttanut olen sekä kokoa että toteutustapaa; painomuste on vaihtunut leikattuun sapluunaan, spraymaaliin ja seinille heijastuviin varjoteksteihin.
Näyttely Mustaa valkoisella on omistettu edesmenneille Isa Aspille, Hanna Ongelinille, Siri von Essenille, Hilda Käkikoskelle, Edith Södergranille, Venny Soldan-Brofeldtille, Helvi Juvoselle, Wivi Lönnille, Hagar Olssonille, Eeva-Liisa Mannerille, Tove Janssonille, Vivica Bandlerille ja Tuulikki Pietilälle sekä kaikille – niin muistetuille kuin unohdetuille, julkituoduille ja vaietuille – sukupuolirooleja ja seksuaalisuuskäsityksiä haastaneille ja haastaville ihmisille.
