Galleria Titanikissa nähdään osana Come On Pilgrim -näyttelyä kuvataiteilija Jukka Hautamäen viidestä sadasta ihmisten lahjoittamasta VHS-kasetista ja katselupisteestä koostuva installaatio. Näyttelyvieraat voivat osallistua installaatioon katsomalla valitsemiaan VHS-kasetteja, joiden sisältö on televisiosta nauhoitettuja ohjelmia, ostokasetteja, kotivideoita, tai valita täysin mustan kasetin jonka sisältö selviää vasta katsellessa. Ihmiset voivat myös tuoda omat VHS kasettinsa kiertoon osaksi installaatiota.
VHS-nauhaformaatti on digitaalisen teknologian myötä häipymässä hyvää vauhtia kaatopaikalle. Samalla häviää suomalaisten kotien kulttuurihistoriaa kaitafilmikameroiden jälkeiseltä aikakaudelta. Se, mitä olemme nauhoittaneet kaseteille kertoo jotain oleellista meistä ihmisistä.
Hautamäen (s. 1971) teoksia on ollut esillä mm. Suomessa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Islannissa ja Beninissä.
Lisätietoja:
Jukka Hautamäki, p. 050 354 8866, jukhau@gmail.com, http://www.mediataide.com
Lehdistö: http://mediataide.com/videokatsomo/