Jaakko Heikkinen kuvaa taiteessaan sitä, miltä monet haluavat sulkea silmänsä: nykypäivän suomalaisen yhteiskunnan reuna-alueita.
Maalari Jaakko Heikkisen Välähdyksiä-näyttelyn keskiössä ovat ihminen ja pienet, arjessa koetut hetket. Teokset käsittelevät aikamme yhteiskunnallisia ongelmia, kuten työttömyyttä, syrjäytymistä ja epätoivoa. Samalla ne toimivat myös henkilökohtaisina muotokuvina, sillä taiteilija kerää teostensa aiheet omasta kokemusmaailmastaan ja ympäröivästä todellisuudesta.
Heikkisen ilmaisu on tekniikkakeskeistä. Ihmiskuvauksissaan hän hyödyntää esimerkiksi tussimaalaustekniikan valoorikontrasteja ja työskentelee jonkin verran myös keramiikan, mosaiikin, pronssin ja videon parissa. Välillä Heikkinen jopa yhdistelee surrealistisia aineksia arkirealismiin.