FIN
Mitä karjalaisuus on tänä päivänä? Ketkä identifioituvat ja kokevat itsensä karjalaisiksi tänään, ja miten se näkyy heidän arjessaan 2020-luvun Suomessa? Entä miltä näyttävät karjalaisuuden asema ja sen tulevaisuudennäkymät eri karjalaissukupolvien itsensä hahmottelemina?
Olen työstänyt viime vuosina autobiograafista videoteossarjaa, joka käsittelee ortodoksikarjalaista kulttuuritaustaa ensimmäisen, toisen ja kolmannen sukupolven näkökulmasta. Liikkuvaa kuvaa, chromakey-editointia, animaatiota, haastatteluja ja tekstiä kokeellisesti yhdistävä videotriptyykki on ensimmäinen livvinkarjalaa käyttävä teokseni ja yritykseni tehdä karjalaisuuden tämänhetkistä tilaa näkyväksi kulttuurikentällämme.
Jaksot tarkastelevat yhtä päähenkilöä. Teossarjan ensimmäinen osa Misukeitto (2022) käsittelee äiti– tytär-suhdetta, haastateltavan identiteettiä ortodoksikarjalaisena ja hänen ajatuksiaan kulttuurin elvyttämisestä sekä ylisukupolvista traumaa, rakkautta, feminismiä, epämukavuutta ja kielen kääntämisen vaikeutta.
Sarjan toinen osa Zuaharivetty (2023) perustuu Laatokan Karjalassa syntyneen sukuni vanhimman livvinkarjalankielisen kanssa käytyihin keskusteluihin hänen omakohtaisista kokemuksistaan siirtolaisuudesta. Teoksessa painottuu haastatellun kasvutarina siirtolaislapsesta aikuiseksi vähemmistökulttuurin edustajana sodanjälkeisessä Suomessa, hevosrakkaus ja tanssikulttuuri sekä dynamiikka karjalais- ja savolaisyhteisön välillä tähän päivään saakka.
Näyttelyssä ensiesityksen saava teos Minuška (2024) pohjautuu rinnakkaiskieliseen haastatteluun karjalaisen kieliasiantuntija, opettaja, kääntäjä ja tutkija Natalia Giloevan kanssa livvinkarjalasta ja sen kehittämisestä – perheeni äidinkielestä, jota en itse osaa puhua. Giloeva (livvinkarjalaksi Hiloin Natoi) on Yleisradion ainoa karjalankielisten uutisten (Yle Uudizet karjalakse) kääntäjä ja lukija, ja kuvasin häntä hänen työpaikallaan. Teos on kolmannen sukupolven karjalaisen road trip karjalaisuuden tutkimuksen ytimeen Joensuuhun – kielen lävistävä sukellus assimilaation kauaskantoisiin vaikutuksiin itsessäni tämän teoksen tekijänä. Miltä päätepisteessä näyttää?
Karjala on uhanalainen suomen lähin sukulaiskieli, jonka asema tunnustettiin ei-alueelliseksi vähemmistökieleksi Suomessa vasta vuonna 2009. Kieltä ei kuitenkaan mainita yhdessäkään suomalaisessa lakitekstissä ja Suomen karjalaisilta puuttuvat lailliset oikeudet omaan kieleen ja kulttuuriin. Karjalaisuutta tutkinut Anneli Sarhimaa arvioi (2017) Suomessa olevan karjalan kielen äidinkielisiä puhujia noin 11 000 ja kaikkiaan 30 000 jollain tapaa kieliyhteisöön kuuluvaa henkilöä. Päivittäin karjalaa puhuu Suomessa noin 5000 ihmistä. Livvinkarjala (Liygi) on yksi karjalan kielen muoto.
Henna Hyvärinen on Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2014 valmistunut taiteilija. Hän käyttää työskentelyssään videota, performanssia ja tekstiä luodakseen autobiograafisia tai -fiktiivisiä kertomuksia, jotka tutkivat tapoja, joilla valtarakenteet ja esimerkiksi sukupuoli, seksuaalisuus tai sosioekonominen tausta muokkaavat identiteettiämme. Hän käyttää usein huumoria ja kiinnostustaan absurdiin lähestyäkseen aiheita, jotka muuten saattavat tuntua epämukavilta. Hän kuuluu musiikkiduo echo+seashelliin (NL/FI) sekä on toiminut osana näyttelyitä ja tapahtumia järjestävissä kokoonpanoissa Root Canal Amsterdamissa ja Sorbus Helsingissä. Hyvärinen työskentelee Ylä-Savossa ja Alankomaissa, jossa hän osallistui De Ateliers -residenssiohjelmaan Amsterdamissa vuosina 2017-2019.
Misukeitto ja Zuaharivetty ovat olleet aiemmin esillä Outo Olo-taidetilassa 2022, Kohta-taidehallissa 2023 ja Nykytaiteen museo Kiasmassa 2024–2025 Helsingissä. Kolmiosianen teossarja näytetään ensimmäistä kertaa yhdessä Titanik-galleriassa. Teosten yhteenlaskettu pituus on noin 45 minuuttia.
Taiteilijan työskentelyä tukee Koneen Säätiö. Minuškan tuotantoa on tukenut AVEK – Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus.
Natalia Giloeva toimii Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen livvinkarjalan asiantuntijana
LIYGI
Midäbo karjalažus on tänäpäi? Ketbo pietäh iččiedäh karjalazinnu, kel on karjalaine identitiettu da kuibo se nägyy heijän jogapäivähizes elokses 2020-luvun Suomes? A mittuinebo on karjalažuon azemu da sen tulien aijan nägymät eri karjalazien sugupolviloin iččeh mugah?
Jälgivuozien aigua olen luadinuh autobiogruafistu videotevossarjua, kudai kaččelou pravoslaunoidu karjalastu kul’tuurutaga-alua, toizen da kolmanden sugupolven nägökannaspäi. Ozuttelus olii kolmeozahine dokumentusarju on iččeni enzimäine livvinkarjalua käyttäi tevos da eksperimentu luadie karjalažuon tämänkodvastu tilua nägyjäkse meijän kul’tuurukentäl.
Jogahine oza punohes yhtes ristikanzas ymbäri da vizualizesti refleksiiruiččou jogahizen palazen piähengie. Tevossarjan enzimäine oza Kidžurokku (2022) kaččelou muamo-tytär-välilöi, pagizuteltavan identitiettua pravoslaunoinnu karjalazennu da hänen mielii kul’tuuran elvytändäs, ylisugupolvehistu traumua, suvaičustu, feminizmua, ebämugažuttu da kielen kiändämizen vaigevuttu.
Sarjan toine oza Zuaharivetty (2023) pohjavuu minun Luadogan Karjalas roinnuon suvun vahnemban livvinkarjalankielizenke paistuloih paginoih hänen omis kogemuksis siirdolažuos. Tevokses painahes pagizuteltun kazvandustarin siirdolaslapses aiguhizekse vähembistökul’tuuran evustajannu voinanjälgehizes Suomes, heboloin suvaičendu da tansikul’tuuru sego dinamiekku karjalazen da savolazen yhtehistön välil täh päivässäh.
Ozuttelus enziozutuksen suaju Minuška (2024) pohjavuu rinnakkaskielizeh pagizutteluh karjalazen kielispecialistan, opastajan, kiändäjän da tutkijan Natalia Giloevan kel livvinkarjalas da sen kehitändäs – minun perehen omas kieles, kudamua iče en malta paista. Giloeva (Hiloin Natoi) on Ylehisradivon ainavo karjalankielizien uudizien (Yle Uudizet karjalakse) kiändäi da lugii, da kuvain händy hänen ruadokohtas. Tevos on kolmanden sugupolven karjalazen road-trip karjalažuon tutkimuksen piälimäzeh kohtah Jovensuuh, da kuvastahes assimil’acien loitoskandastu vaikutustu minus omas ičes nečen tevoksen luadijannu. Milbo ozutahes loppučökkehes?
Karjala on varavonalaine suomen lähin sugukieli, kudai tunnustettih ei-alovehellizekse vähembistökielekse Suomes vaste vuvvennu 2009. Kieldy yhtelläh ei mainita ni yhtes suomelazes zakonas da Suomen karjalazil ei ole zakonallistu oigevuttu omah kieleh da kul’tuurah. Karjalažuttu tutkinuon Anneli Sarhimaan arvivon mugah (2017) Suomes kieliyhtehistöh kuuluu 30 000 hengie, kudamis pagizijua nenga 11 000 hengie da jogapäivähisty kielen käyttäjiä läs 5000 hengie.
Henna Hyvärinen on Taidoyliopiston Kuvataidoakademies vuvvennu 2014 valmistunnuh taidoilii. Häi käyttäy omas ruandas videodu, performansua da tekstua luajittavakse autobiogruafizii libo fiktiivizii starinoi, kuduat tutkitah da pannah ebäiltävikse taboi, kudamien vuoh valdurakendehet da ezimerkikse sugupuoli, seksualižus libo socioekonoumine taga-ala muutetah meijän identitiettua. Häi puaksuh käyttäy juumorua da kiinnostustu absurdah lähenendäkse tiemoih, kuduat muite voijah ozuttuakseh ebämugažoikse libo kummallizikse. Häi kuuluu sežo performansu- da muuzikkuduo echo+seashellih sego on ruadanuh ozutteluloi da pidoloi organizuiččijois joukkolois Root Canal Amsterdamas, da Sorbus Helsingis. Hyvärinen ruadau Ylä-Savos da Hollandies, kus häi otti ozua De Ateliers -rezidensuprogrammah Amsterdamas vuozinnu 2017-2019.
Kidžurokku da Zuaharivetty ollah oldu aijemba ozutettavinnu Outo Olo -taidotilas 2022, Kohta-taidozualas 2023 da Nygözen Taijon muzeis Kiasmas 2024-2025 Helsingis. Tituanukaži-tevossarju on ozutettavannu enzimästy kerdua samazes tilas, da tevoksien yhteh čotaittu piduhus on nenga 45 minuuttua.
Taidoilijan ruandua tugou Konehen Fondu.
Tekstan karjalakse kiändänyh: Natalia Giloeva
ENG
Minuška is an exhibition that concludes an experimental autobiographical documentary series exploring the daily life of my Orthodox-Karelian family. The three videoworks on display dive into the legacy of people who fled the Ladoga Karelia region, which was ceded to the Soviet Union in 1939-40, and dispersed to various parts of Finland today.
What does it mean to be Karelian, and how is it reflected in their everyday lives in Finland today? What is the status and future prospects of Karelian culture as seen by the different generations of Karelians themselves?
Combining moving image, chromakey editing, animation, interviews and narrative text, the video triptych is my first work utilising Liygi, a form of Karelian language spoken by my family. Each episode examines one protagonist: Pussycat soup (2022) explores themes of mother-daughter relationships, the interviewee’s identity as an Orthodox Karelian and her thoughts on cultural revival, as well as intergenerational trauma, love, feminism, discomfort and something lost in translation.
The second part of the series, Zuaharivetty (Sugar Water, 2023) is based on conversations with the eldest Liygi-speaking family member, who shares his personal experiences of immigrating from Ladoga Karelia, his place of birth. The work documents his coming-of-age memories as a Karelian in post-war Finland, his love for dancing and horse sports, and outlines the dynamics between the Karelian and ‘local’ communities today.
Minuška (Selfie, 2024) is based on a parallel-language interview with Natalia Giloeva, a Karelian language expert, teacher, translator and researcher, about the development of Livvi-Karelian – the mother tongue of my family, which I do not speak. Giloeva (Hiloin Natoi) is also the only translator and newscaster currently working for the Finnish Broadcasting Company Yle in Karelian. The third episode (Minuška) which premieres at Titanik, is a road trip to the heart of Karelian studies – a deep dive through a tongue that mirrors the far-reaching effects of assimilation in me as the author of this series.
Karelian is the closest related language to Finnish, and was only recognised as a non-regional minority language in Finland in 2009. However, the endangered language is not mentioned in any Finnish legal text and Finnish Karelians lack legal rights to their own language and culture. According to the estimate by Karelian linguist Anneli Sarhimaa, (2017) there are about 11 000 native speakers of Karelian in Finland and a total of 30 000 people who belong to the language community. Around 5000 people speak Karelian every day in Finland.
Henna Hyvärinen is an artist using sound, video, performance and text to create autobiographical/ -fictional narratives that examine and question the ways in which power structures, gender, sexuality and socio-economic backgrounds shape one’s identity. She uses absurd humour as a method of exploring topics and themes that might otherwise feel uncomfortable or eerie. Alongside her individual practice Hyvärinen is part of the music duo, echo+seashell (FI/NL) and has co-directed artist-run spaces Sorbus (Helsinki) and Root Canal (Amsterdam). She holds an MFA from Time and Space department from the University of the Arts Helsinki (2014) and was a participant at De Ateliers- residency program in Amsterdam in 2017-2019. She currently works between Finland and the Netherlands.
Misukeitto and Zuaharivetty have been previously exhibited at Outo Olo gallery (2022), Kunsthalle Kohta (2023) and Museum of Contemporary Art Kiasma (2024-2025) in Helsinki. The completed series will premiere at Titanik in Turku. The total length of the works is approximately 45 minutes.
The artist’s work is supported by Kone Foundation. Minuška’s production has been supported by Promotion Centre for Audiovisual Culture AVEK
SVE
Vad är karelsk identitet i dag? Vilka är det som identifierar sig som karelska och känner sig karelska, och hur syns det i deras vardag i 2020-talets Finland? Och hur ser olika generationer av karelare själva på den karelska kulturens ställning och framtidsutsikter?
Under de senaste åren har jag arbetat med en autobiografisk videoserie som behandlar en ortodox karelsk kulturbakgrund ur första, andra och tredje generationens synvinkel. Den här videotriptyken, som på ett experimentellt sätt kombinerar rörlig bild, chroma key-editering, animation, intervjuer och text, är det första verket där jag använder den karelska dialekten livvi, och ett försök att göra den karelska kulturens ställning i dag synlig på vårt kulturfält.
Varje avsnitt har en huvudperson. Den första delen i verkserien heter Misukeitto (2022) och behandlar teman i anslutning till mor-dotterrelationen, den intervjuades identitet som ortodox karelare och hennes tankar om kulturell återupplivning, generationsövergripande trauma, kärlek, feminism, obekvämhet och svårigheten att översätta ett språk.
Seriens andra del Zuaharivetty (2023) bygger på samtal med den äldsta livvi-talande medlemmen av min Ladogakarelska släkt om hans personliga erfarenheter av tvångsförflyttning. Verket fokuserar på den intervjuades berättelse om att som evakuerad från Ladogakarelen och medlem av en minoritetskultur växa upp i det efterkrigstida Finland, på kärlek till hästsport och dans, och på dynamiken mellan den karelska och den savolaxiska gemenskapen till dags dato.
Verket Minuška (2024) som premiärvisas på utställningen bygger på en dubbelspråkig intervju med den karelska språkexperten, läraren, översättaren och forskaren Natalia Giloeva om livvikarelskans utveckling – det språk som är min familjs modersmål men som jag själv inte kan tala. Giloeva (på livvikarelska Hiloin Natoi) är den enda översättaren och uppläsaren på Yles nyheter på karelska (Yle Uudizet karjalakse), och jag filmade henne på arbetsplatsen. Verket är en tredje generationens karelares road trip till Joensuu som är centrum för studiet av det karelska – en dykning genom språket till assimileringens vittgående följder i mig själv som skapare av det här verket. Hur ser det ut vid ändpunkten?
Karelskan är finskans hotade, närmast besläktade språk, som först år 2009 fick status som icke-regionalt minoritetsspråk i Finland. Trots det nämns språket inte i en enda finländsk lagtext och Finlands karelare saknar laglig rätt till sitt eget språk och sin kultur. Anneli Sarhimaa som har forskat om karelsk identitet och kultur uppskattar (2017) att det finns omkring 11 000 personer i Finland som har karelska som modersmål och inalles 30 000 som på något sätt hör till denna språkgemenskap. I Finland talar ungefär 5 000 människor dagligen karelska. Livvikarelskan (Liygi) är en variant av det karelska språket.
Henna Hyvärinen är bildkonstnär, utexaminerad från Konstuniversitetets Bildkonstakademi 2014. Hon använder video, performance och text för att skapa autobiografiska eller -fiktiva berättelser som undersöker de sätt på vilka bland annat kön, sexualitet eller socioekonomisk bakgrund formar vår identitet. Hon använder ofta humor och sitt intresse för det absurda för att närma sig teman som annars kan kännas obekväma. Hon ingår i musikduon echo+seashell (NL/FI) och har medverkat i grupperna Root Canal Amsterdam och Sorbus Helsinki som arrangerar utställningar och evenemang. Hyvärinen arbetar i Övre Savolax och i Nederländerna, där hon deltog i residensprogrammet De Ateliers i Amsterdam åren 2017–2019.
Misukeitto och Zuaharivetty har tidigare visats i galleriet Outo Olo 2022, konsthallen Kohta 2023 och i Museet för nutidskonst Kiasma 2024–2025 i Helsingfors. På galleri Titanik visas de tre verken som ingår i serien för första gången tillsammans. Verkens sammanlagda längd är cirka 45 minuter.
Konestiftelsen stöder konstnärens arbete. Minuškas produktion har fått stöd av AVEK.
