FIN
M: Ajattelen sinua palatessani takaisin kostealle, umpeenkasvaneelle suolle. Siellä naapureina ovat romuautot, metallia ja mekaanisten osien meri. Ympärillä on myös kiviä, joiden historia on raskas. Se on paikka tehdä työtä, hioa graniittia avomaastossa. Olen täällä usein yksin.
Aidassa on aukko ja sisälläni pelko siitä, mitä pinnan alla on, joten yritän pysyä keskittyneenä. Lohtua tuovat villit kasvit – olen kasvanut yhdessä niiden kanssa. Etsin suojaa maasta sojottavilta teriltä, kun minun on todella pissahätä. … – Missä olet Jade?
J: Olen ulottumattomissa ja uppoutuneena mietteisiin, joista käsin ajatukseni kiertävät lakkaamatta kehää hapuillen kysymystä; miten paljon on tarpeeksi tai itselleen hyväksi miettiä käymälöitä? Me kaikki tarvitsemme niitä. Useimmat meistä liikkuvat niiden välillä kuin luonnon ohjaamina, vain valiten oman sukupuolensa mukaan merkityt vessat. On helppo tietää milloin on sallittua astua sisään.
Tiedän myös, milloin dissosiaatio ottaa ruumiini haltuun ja muuttaa ympäristön tasaiseksi kaksiulotteiseksi kaavioksi. Purkin pohjalla olen minä, ja toisessa päässä on maailma, jonka äänet kaikuvat seinistä luoden todellisuudesta hämmentävän ja metallisen taajuusmaiseman…. – Mitä sitten seuraavaksi?
M: Seuraavaksi… hmmm, en tiedä mitä seuraavaksi. Puut ovat katkenneet muodostaen eräänlaisen rajan, epätasaisen varjon, joka huojuu keskipäivän kuumuudessa. Graniitista tulee vaivalloista, väsyttää kannatella itseäni. Mutta on tärkeää pitää se lähellä, sillä se opettaa minulle paljon.
Haluaisin jatkaa koko ajan eteenpäin, mutta minun on opittava myös lepäämään.
Auringon valonsäteet saavat metalliromut kimaltamaan kauniisti ja näyttämään erityisiltä ehkä juuri etäisyyden päästä. Odotan katkenneiden oksien halkeamista nousevaa mahlaa. Näiden myötä syntyy uusi käytävä, jossa maa on tasaisempi ja toivottavasti kevyempi. Tämän jälkeen etsin ystävääni. Ehkä hänkin on täällä suolla. Voisimme levätä ja kantaa näitä kiviä yhdessä. Entä sinä?
J: Tätä kirjoittaessani olen matkalla tuntemattomaan, navigoin reikien ja putkien läpi paikkaan, joka on yhtä hämmentävä kuin matka tänne. Joskus ajattelen ihmisten kehoja valtavina pensseleinä, jotka sotkevat kaiken liikkuessaan. Maailma on niin hämmentävä paikka! Kun kaikki pyörii niin hallitsemattomasti loputtomassa kierteessä, heittäen tavaroita ympäriinsä kuin tornado, vähän enemmän arvostusta ja ystävällisyyttä ei olisi pahitteeksi.
Klosetti on Maija Foxin ja Jade Kallion yhteisnäyttely, joka on saanut inspiraationsa Titanik-gallerian historiasta julkisena vessana.
Suomenkielessä “klosetti” tarkoittaa käymälää ja termi on lyhenne sanoista “water closet”. Sana “closet” on johdettu latinan sanasta “clausum”, joka tarkoittaa “suljettua tilaa”, “koteloa” tai “eristystä”.
Käymälöiden intiimejä rakenteita tarkastellaan näyttelyssä yhteisenä lähtökohtana, joka mahdollistaa eri tunteiden, kuten pelon, turhautumisen, toivon, halun, rakkauden ja solidaarisuuden, ilmaisun. Teoksissa pohditaan käymälöiden ja vessakoppien näkyviä ja näkymättömiä rakenteita asuinalueista luonnonympäristöihin ja niiden vaikutuksia ruumiilliseen autonomiaan, tasa-arvoon ja sukupuoli-identiteettiin. Taiteilijat käsittelevät näitä aiheita omien henkilökohtaisten näkökulmien kautta.
Maija Fox on helsinkiläinen taiteilija. Maijan pääasiallinen ilmaisuväline on metallinvalmistus ja valuprosessit. Hänen luomansa veistokset esittävät herkkiä pohdintoja, joissa yhdistyvät henkilökohtaiset elementit sekä luonnonympäristöstä että teollisesta kontekstista; ne havainnollistavat luonnollisten ja ihmisen tekemien mekanismien välistä vuorovaikutusta. Hänen teoksensa kiinnittävät huomiota feminististen ja ympäristönäkökulmien välisiin yhtymäkohtiin. Hän kiinnittää huomiota menetelmiin, kuten siementen leviämiseen, käyttöesineiden toimintaan ja historiaan sekä prosessien ja ympäristöjen saatavuuteen ja tasa-arvoon. Foxin työskentelyä ovat tukeneet Svenska kulturfonden ja Hélène och Walter Grönqvists Stiftelse.
Jade Kallio on Helsingissä asuva taiteilija, joka työskentelee liikkuvan kuvan, esitystaiteen ja maalauksen parissa. Teoksissaan Kallio käsittelee usein sukupuolta ja ruumiiseen koodattuja merkityksiä, sekä tiloja joissa näitä merkityksiä luodaan. Omakohtaisten aiheiden käsittelyssä hän yhdistää dokumentaarista aineistoa ja fiktiota. Kallion työskentelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö ja AVEK.
ENG
M: I am thinking of you as I find myself back at the swamp, moist, overgrown. Neighboured with close-by scrap cars, metal materials and a sea of mechanics. Stones all around, heavy with their history. It’s a place to work, to grind granite in the open air. I am often here alone.
There is a gap in the fence and a fear of what’s beneath the surface, so I try to stay focused. Comfort comes from the wild plants – I have grown together with them. I look for protection from the longer blades when I really need to pee. … – Where are you Jade?
J: I’m out of reach. Inside my thoughts, I repeat to myself how good it is for one to think about toilets so much. What is enough? We all need them. Most of us move between them as if by nature, choosing the toilets that are labelled to match one’s own gender. That’s how you know when it’s okay to enter.
I also know when dissociation takes over my body, turning the environment into a flat two-dimensional matrix. At the bottom of the metal can is me, and at the other end is the world whose voices echo off the walls, generating a landscape of disorientating frequencies…. – But then what is next for you?
M: Next…hmmm, next I don’t know. The trees are broken, forming a kind of boundary, an uneven shadow wobbling in the heat of noon. The granite becomes cumbersome, tiring to carry myself. But it’s important to keep it close as it teaches me a lot.
I want to keep going, all the time, but I need to learn to rest.
The sun creates beams of light, beautifully glistening those metal scraps, perhaps it’s prettier from a distance. I will wait for the sap to rise from the cracks of these broken branches. This will create a new corridor where the ground is more equal and hopefully lighter. Then I will look for my friend. Maybe they are also here in this swamp. We could rest and carry together.
And for you what next?
J: As I write this I’m on a trip into the wild, navigating through the holes and pipes that tie stuff together like a spider’s web. No one knows if this spider is poisonous or not. Despite the poisons or spiders, I don’t care what my body looks like. I care how it feels. The world is always a mess. You can’t do anything about it. Well, maybe… A little more appreciation and kindness wouldn’t hurt:-b
Klosetti is a collaborative exhibition by Maija Fox and Jade Kallio, inspired by the history of Titanik as a public toilet.
The Finnish term “Klosetti” is short for “water closet.” The word “closet” is derived from the Latin term “clausum,” meaning “closed space,” “enclosure,” or “isolation.”
In this exhibition the intimate structures of toilets are being examined as a shared starting point, enabling a range of individual emotions, including fear, frustration, hope, desire, love, and feelings of solidarity to be shared. The works reflect on visible and invisible architectures, from the toilet cubicles to the broader impacts of public and private, urban and rural, spaces on our bodily autonomy, equality, and gender identities. These emotions are mediated through the artists’ personal perspectives through video, installation and sculpture.
Maija Fox is an artist based in Helsinki. Maija’s primary medium is metal fabrication and casting processes.The sculptures she creates offer sensitive reflections, combining personal elements from both rural and industrial contexts; illustrating the interrelationship between natural and human-made mechanisms. Her work draws attention to intersections between feminist and environmental perspectives. She draws attention to methods such as the dispersal of seeds, the function and history of utilitarian objects, as well as access and equality in processes and environments. Fox’s work has been supported by Svenska kulturfonden and Hélène och Walter Grönqvists Stiftelse.
Jade Kallio is an artist based in Helsinki. Their diverse work ranges from experimental filmmaking to performance and installation. Combining documentary work with speculative fiction, they explore personal themes that challenge and create a new way of looking at societal norms and expectations. Kallio is interested in the ways in which bodies, particularly queer, trans people are interpreted and ruled to the point of absurdity in a controlled society. Koneen Foundation and AVEK have supported Kallio’s work.
SVE
M: Jag tänker på dig när jag återvänder till den fuktiga, igenvuxna sumpmarken. Där är jag omgiven av skrotbilar, metaller och ett hav av mekaniska delar. Överallt ligger stenar, tyngda av sin historia. Det är en plats för arbete, för att slipa granit ute i det fria. Jag är ofta ensam här.
Det finns ett hål i stängslet och inom mig bär jag en rädsla för vad som finns under ytan, så jag försöker hålla mig fokuserad. Vilda växter ger mig tröst – jag har vuxit upp tillsammans med dem. När jag är mycket kissnödig tar jag skydd av bladen som sticker upp ur marken. … – Var är du Jade?
J: Jag är utom räckhåll och försjunken i funderingar som ständigt kretsar kring frågan om hur mycket man ska tänka på toaletter; vad som är tillräckligt mycket eller bra för en själv? Alla behöver vi dem. De flesta av oss rör sig naturligt mellan dem, vi väljer helt enkelt de toaletter som är märkta med en symbol för vårt kön. Det är lätt att veta när det är tillåtet att stiga in.
Jag vet också när en dissociation tar min kropp i besittning och förvandlar omgivningen till ett platt tvådimensionellt schema. På burkens botten finns jag och i andra ändan världen, vars röster ekar ur väggarna och skapar ett landskap av desorienterande och metalliska frekvenser…. – Men vad händer sedan?
M: Sedan… hmmm, jag vet inte vad som händer sedan. Träden har knäckts och bildar en sorts gräns, en ojämn skugga som vajar i middagshettan. Graniten blir jobbig, tung att bära själv. Men det är viktigt att hålla den nära intill för jag lär mig mycket av den.
Jag skulle hela tiden vilja fortsätta vidare, men måste också lära mig vila.
Solens strålar får metallskrotet att glimma vackert och se speciellt ut, fast kanske mera på håll. Jag väntar på att saven ska stiga ur de knäckta grenarnas brottytor. Det kommer att skapa en ny korridor där marken är jämnare och förhoppningsvis lättare. Sedan ska jag leta reda på min vän. Kanske hen också är här i sumpmarken. Vi kunde vila och hjälpas åt att bära. Och du då?
J: I skrivande stund är jag på väg in i det okända, jag navigerar genom hål och rör till en plats som är lika förbryllande som själva resan hit. Ibland tänker jag på människors kroppar som enorma penslar som stökar till allt när de rör på sig. Världen är en förbryllande plats! När allt snurrar okontrollerat i den oändliga cirkeln och saker slängs omkring som av en tornado skulle det inte skada med en smula mer uppskattning och vänlighet.
Klosetti är Maija Fox och Jade Kallios gemensamma utställning, inspirerad av galleri Titaniks förflutna som allmän toalett.
Den finska termen “klosetti” (sv. klosett) betyder toalett, och härstammar från det latinska “clausum” som betyder “slutet utrymme”, “inhägnad” eller “isolering”.
I den här utställningen granskas toaletternas intima strukturer som en gemensam utgångspunkt som gör det möjligt att ge uttryck för en rad individuella känslor, som rädsla, frustration, hopp, lust, kärlek och solidaritet. I verken reflekterar konstnärerna över toaletternas och wc-båsens synliga och osynliga strukturer i bostadsområden och i naturen, och deras effekter på den kroppsliga autonomin, jämlikheten och könsidentiteten. Konstnärerna behandlar dessa teman ur egna personliga synvinklar.
Maija Fox är en konstnär från Helsingfors, vars huvudsakliga uttrycksmedel är metalltillverkning och gjutningsprocesser. Maijas skulpturer uttrycker känsliga reflektioner som kombinerar personliga element ur både naturlig miljö och industriell kontext, och illustrerar växelverkan mellan naturliga mekanismer och sådana som skapas av människan. Hennes verk synliggör beröringspunkterna mellan feministiska perspektiv och miljösynvinklar. Hon uppmärksammar metoder av olika slag, som fröspridning, bruksföremåls funktion och historia, tillgången till och jämlikheten i processer och miljöer. Fox har fått stöd av Svenska kulturfonden och Hélène och Walter Grönqvists Stiftelse.
Jade Kallio är en Helsingforsbaserad konstnär som arbetar med rörlig bild, performance och måleri. I sina verk behandlar Kallio ofta kön och innebörder som är kodade i kroppen, och rum där sådana innebörder skapas. I behandlingen av personliga teman kombinerar hen dokumentärt material och fiktion. Kallio har fått stöd av Kone Stiftelsen och AVEK.
