Leikkaan lehdistä kuvia.
Sekoitan niitä.
Leikkaan kuvista paloja.
Ja sekoitan.
Leikkaan kuviin aukkoja.
Sekoitan. Ja toistan saman.
Leikkaan, toistan ja sekoitan.
Syntyy sattumanvaraisia yhdistelmiä.
Maalausteni lähtökohtana ovat mediakuvista kokoamani kollaasit ja kuvafragmenttien kasaumat. Yhdistelen ja muuntelen olemassa olevaa kuvamateriaalia. Annan mahdollisuuden myös sattumalle, jonka avustamana yhdistelen valitsemiani valmiita maailman palasia.
Jäljittelen prosessilla jokapäiväisen mediakuvatulvan vaikutusta, jossa kuvat tahattomasti limittyvät toisiinsa ja värittävät toisiaan luoden katsojan mielessä uusia merkityksiä. Annan prosessissani osan luovuudesta katsojalle: hän on luova subjekti, jonka mielessä teoksen tärkein merkityssisältö rakentuu.
Teokseni ovat akryyli- ja öljyvärimaalauksia, joissa tutkin naisen kuvaa, rooleja ja kysymyksiä identiteetistä. Henkilöt maalauksissani ovat muutoksen rajalla, siirtymävaiheessa, vaihtamassa aikaa, paikkaa tai identiteettiä. Fragmentaarisista kuvakatkelmista rakentuu kerroksellinen, kollaasimainen kokonaisuus, johon sisältyy hajoaminen ja eheytyminen, liike ja muutos.