Pavel Ekriaksen mekaaniset veistokset vievät katsojan ajallisuuden äärelle. Teokset eivät osoittele, mutta niissä on vahvasti läsnä ajan kokemisen ihmisnäkökulman positiiviset ja negatiiviset aspektit. Lohdullinen, hilpeä uusiutuminen ja sen odotus rinnastuu samanaikaisesti arkiseen toistoon ja vääjäämättömän päämäärän läheisyyteen.